Ekumeeniset Kirkkopäivät Turussa 19.–21.5.

Ortodoksista kirkkoa edustavat tapahtumassa arkkipiispa Leo, Turun seurakunta sekä Kirkkotorilla esittäytyvät toimijat.

turkuekumenia

Suomen ortodoksinen kirkko on edustettuna Turussa 19.–21.5. järjestettävillä Kirkkopäivillä. Tapahtuma on yksi reformaation merkkivuoden päätapahtumista ja samalla osa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Kirkkopäivien pääjärjestäjät ovat Kirkkopalvelut ry sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Järjestäjien joukossa on myös ekumeenisia yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Suomen Ekumeeninen Neuvosto.

Viikonlopun ohjelma keskittyy suurelta osin Tuomiokirkon ympäristöön, Aurajokirantaan ja konferenssitalo Logomoon (Köydenpunojankatu 14). Ekumeenisen vuoropuhelun ja uskontojen välisen kohtaamisen merkeissä tapahtumat jalkautuvat kuitenkin myös eri kirkkokuntien kirkkoihin, synagoogaan ja moskeijaan.

Arkkipiispa Leo osallistuu perjantai-iltana kello 21.30 Kirjastosillalla vietettävään ekumeeniseen kynttilähartauteen, jossa ovat mukana myös piispa Kaarlo Kalliala evankelis-luterilaisesta kirkosta, Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen, Salon seurakunnan Nuorisokuoro Diskantti johtajanaan Kaisa Suutela-Kuisma sekä Turun ortodoksisen kirkon kuoro johtajanaan dir.cant. Pasi Torhamo.

Turun ortodoksinen seurakunta osallistuu tapahtumaan ikoninäyttelyllä ja kirkkomusiikkikonsertilla. Margit Vainion ikonimaalausryhmän ikoninäyttely on avoinna Aleksandra-salissa perjantaina ja lauantaina kello 12–17. Turun ortodoksisen kirkon kuoro konsertoi Pasi Torhamon johdolla Pyhän Marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkossa perjantaina kello 19.30. Myös lauantai-illan vigilia on merkitty kirkkopäivälauantain ohjelmatarjontaan.

Suomen ortodoksisen kirkon yhteinen osasto löytyy Logomoon pystytettävältä Kirkkotorilta, jonne on vapaa pääsy. Osaston numero on 26 ja sillä ovat edustettuina Valamon ja Lintulan luostarit, Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry, Filantropia ry, ONL ry sekä Valamon opisto. Tervetuloa tervehtimään! Osasto on avoinna perjantaina kello 10–21.30 ja lauantaina klo 9–20.

Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko